NIPTin tulokset ja varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus

NIPTin tuloksia odotimme viikon ajan rauhassa, koska näyte oli otettu maanantaina ja tiesimme, että tulokset saadaan aikaisintaan seuraavana maanantaina. Maanantaina puhelin ei kuitenkaan soinut joten tiistaina olin koko päivän kuin tulisilla hiilillä, kunnes iltapäivällä klinikalta soitettiin. Suorastaan tärisin jännityksestä kun vastasin puhelimeen, tuntui että niin suuresta asiasta olisi nyt kyse. Puhelu oli onneksi huojentava, kätilö kertoi että kaikki tutkitut kromosomiparit olivat normaalit. Tästä helpottuneena kysyin, voisiko hän antaa tiedon sikiön sukupuolesta jo nyt puhelimitse ja hän kertoi sukupuolikromosomien olevan XX eli odotamme tyttöä 💗 tämä tieto konkretisoi raskautta jotenkin paljon enemmän kuin olimme etukäteen aavistaneet. Tänään kävimme ensimmäisessä julkisen puolen tarjoamassa ultraäänitutkimuksessa, edelleen vähän pelkäsin ennen tutkimukseen menoa että sikiöstä löytyy joku fataali vika. Pelkoni oli onneksi taas turha, kaikki näytti normaalilta ja sikiö liikuskeli aktiivisesti tutkimuksen ajan. Tässä vielä kuva hänestä.

Ensimmäinen kolmannes on siis kohta paketissa ja pääsemme toiselle kolmannekselle. NIPTin tulosten jälkeen innostuimme hankkimaan vauvalle jo jonkin verran vaatteita ja joululomalla aiomme aloittaa hänen huoneensa sisustamisen. Raskaudesta on nyt kerrottu melko laajasti sukulaisille ja ystäville ja meille on tarjottu jo useammaltakin suunnalta ystävien ja työkavereiden tyttövauvoille pieniksi jääneitä vaatteita. Uskon siis, että saamme pidettyä vauvan pukeissa. Itsellenikin sain jo paljon äitiysvaatteita ystävältäni, joka synnytti muutama kuukausi sitten. On sekä talouden että ympäristön kannalta hyvä juttu, kun kaikkea ei tarvitse ostaa uutena vaikka lapsi meille ensimmäinen onkin.

Ensimmäinen neuvolakäynti ja NIPT

Marraskuu on vihdoin takana ja sen myötä myös ensimmäinen neuvolakäynti voidaan ruksia hoidetuksi. Ajatuksena on ollut jo useamman päivän ajan kirjoittaa siitä tänne blogiin mutta en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi. Ehkä nyt on hyvä hetki kun kuukausi on vaihtunut joulukuuksi ja kalenteriin tullut paljon uusia odotukseen liittyviä tapahtumia.

Kävimme siis neuvolassa viime viikolla ja tapasimme ensimmäistä kertaa terveydenhoitajan, joka tulee seuraamaan raskautta koko sen keston ajan. Käynti alkoi ehkä hieman huonosti, kun terveydenhoitaja kysyi heti kättelyssä, että kumpi meistä on äiti. Olin jo etukäteen pelännyt, että mahtaako hän jotenkin vähätellä puolisoni vanhemmuutta ja tämä kysymys tuntui heti tuovan tuon pelon todeksi. Vastasin siihen, että olemme molemmat äitejä mutta minä olen raskaana, jos sitä oli tarkoitus kysyä. Terveydenhoitaja vaikutti tajunneen valinneensa sanansa hieman väärin ja korjaili tilanteen ihan mallikkaasti, tuntui että loppukäynnillä hän välillä oikein korostuneesti katsoi nimenomaan puolisoani puhuessaan meille :D mutta hyvä niin, olisi kurjaa jos käynnistä olisi jäänyt sellainen olo, että vain toinen meistä on tervetullut neuvolaan ja sellaisessa tilanteessa oltaisiin kyllä pyydetty terveydenhoitajan vaihtoa.

Olimme jo aikaisemmin pohtineet NIPT-tutkimusta ja ajankohtaa, milloin haluaisimme sen teettää. Kyseessä siis on seulontatutkimus, jossa etsitään äidin verenkierrosta sikiön soluvapaata DNA:ta ja sitä kautta voidaan varsin luotettavasti tutkia sikiön kromosomeita. Suomessa tämä tutkimus ei ainakaan vielä kuulu julkisen terveydenhuollon kaikille odottajille tarjoamiin sikiöseulontoihin mutta sen voi halutessaan teettää omakustanteisesti yksityisellä. Julkisella puolella se on käytössä jatkotutkimuksena mikäli yhdistelmäseulassa todetaan tietyn rajan ylittävä riskiluku. NIPT on yhdistelmäseulaa herkempi ja tarkempi yleisimpien trisomioiden eli Downin syndrooman, Edwardsin syndrooman sekä Pataun syndrooman seulonnassa. Päädyimme tästä syystä siihen, että teetämme NIPTin emmekä osallistu ollenkaan yhdistelmäseulonnan verinäyteosuuteen vaan menemme ainoastaan niskaturvotus-ultraääneen. Eilen kävimme luultavasti toistaiseksi viimeistä kertaa Dextrassa NIPTin vuoksi. Lääkäri tarkasti vielä ennen verinäytteen ottoa ultraäänellä, että sikiö on elossa ja hänellä on kaikki hyvin. Voi miten hän olikaan kasvanut! Edellisellä kerralla hän oli vielä pieni katkarapu, nyt hän on jo aivan selvästi ihminen pienine käsineen ja jalkoineen. Syke oli hyvä ja tasainen ja kaikki vaikutti olevan aivan kunnossa. Minulta otettiin siis verinäyte, joka lähti Kaliforniaan tutkittavaksi. Tulokset luvattiin meille ensi viikolla ja silloin selviää trisomiariskien lisäksi sikiön sukupuoli, koska myös sukupuolikromosomit tutkitaan. Pian siis tiedämme, odotammeko tyttöä vai poikaa :). Olen yrittänyt olla tekemättä mitään veikkauksia asian suhteen, ettei tulisi pettymystä jos olenkin väärässä.

Ennen joulua käymme vielä varhaisraskauden yleisessä ultraäänitutkimuksessa (eli juuri tuossa aikaisemmin mainitussa niskaturvotus-ultrassa), joulun jälkeen puolestaan on vuorossa sokerirasitus ja heti loppiaisen jälkeen seuraava neuvolakäynti. Kalenteriin tulee koko ajan lisää raskauteen liittyviä menoja mikä on toisaalta kiva, koska se osaltaan konkretisoi sitä, että meille tulee vauva. Ehkä nyt uskallan paremmin itsekin jo siihen luottaa kun kaikkein kriittisimmät viikot ovat takana.

Ensimmäinen ultraäänitutkimus

Tänään koitti vihdoin se hartaasti odotettu päivä, jolloin pääsimme kurkkaamaan tilanteen kohdussani! Raskausoireet ovat olleet aika maltillisia ja välillä olenkin pelännyt, että entäs jos siellä ei olekaan kuin pelkkä tyhjä sikiöpussi. Yllättävän tyynellä mielellä saavuimme silti klinikalle asiaa selvittämään. Pelkoni osoittautuivat pian tutkimuksen alettua turhiksi, kohdusta löytyi yksi alkio jonka sydän löi kiivaasti. Mittauksessa hän vastasi kooltaan täydellisesti raskauden kestoa. Kuvankin saimme hänestä mukaan:

Näillä näkymin kaikki hyvin siis. Sain klinikalta mukaan äitiyskortin ja täytin tänään sähköisessä järjestelmässä olevan neuvolan esitietolomakkeen. Hyvien ultrakuulumisten innoittamana kerroimme raskaudesta läheisimmille perheenjäsenille sekä hieman laajemmalle ystäväpiirille. Seuraava merkkipaalu on ensimmäinen neuvolakäynti, johon on vielä muutama viikko aikaa. Alkuraskaus on kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle hankalaa aikaa, aika tuntuu kuluvan niin hitaasti ja toivoisin jo raskauden olevan pian vatsan kasvun ja vauvan liikkeiden myötä nykyistä olotilaa konkreettisemmin hahmotettavissa.

Raskausviikko 4+2

Edellisestä tekstistä on vasta muutama päivä mutta silti tuntuu, kun aikaa olisi kulunut paljon enemmänkin. Tein raskaustestin seuraavan kerran torstaina (DPO 14) ja siinä testiviiva oli jo hienosti vahvistunut tiistaihin verrattuna:

Vahvistuneesta viivasta rohkaistuneena soitin torstaina klinikalle, josta sain onnittelujen lisäksi pyynnön tulla samana tai seuraavana päivänä antamaan verinäytteen hCG-määritystä varten. Kävin siis torstaina klinikalla ja hCG oli verinäytteessä yli 300 eli jopa hieman viitearvojen yläpuolella raskauden kestoon nähden. Klinikan kätilö onnitteli kovasti ja varasi meille ajan varhaisultraan noin kolmen viikon päähän hoitaneelle lääkärille. Soitin torstaina myös neuvolan ajanvaraukseen, sielläkin vastaanotto oli erittäin lämmin ja onnitteleva. Puhelimessa oleva hoitaja ei vaikuttanut mitenkään oudoksuvan, kun kerroin, että olemme naispari ja raskaus on alkanut ivf-hoidolla lahjoitetuilla siittiöillä. Ensimmäiseen neuvolaan on vielä aika monta viikkoa aikaa, se varattiin vasta marraskuun loppuun.

Tänään on virallinen testipäivä (DPO 16), jolloin siis klinikan ohjeiden mukaan olisi vasta pitänyt tehdä raskaustesti (miten niin olin malttamaton?). Tein vielä tänäänkin testin ja nyt viivat olivat melkein tasavahvat, ns. leffaviivat:

Eiköhän se alkio siellä siis kasva ja kehity, ainakin raskaushormonin määrä näyttäisi olevan noususuunnassa. Oireista mainittakoon aamuöinen heräily (jonka jälkeen unen saaminen on joskus vaikeampaa ja joskus helpompaa), vihlovat kivut alavatsalla (jotka aina välillä saavat pelkäämään vuodon alkamista) ja hengästyminen ja hikoilu pienenkin fyysisen rasituksen jälkeen. Pahoinvointia ei onneksi ainakaan vielä ole.

Puolisoni sai tietysti tietää positiivisesta raskaustestistä samaan aikaan, kun minäkin. Torstaina kerroin asiasta myös muutamalle läheisimmälle ystävälleni, jotka ovat koko ajan tienneet projektistamme ja sen etenemisestä. Muille ystäville ja perheenjäsenille ajattelimme kertoa vasta hieman myöhemmin.

Kaksi viivaa

Tänään on viikko alkionsiirrosta ja päätin tehdä raskaustestin. Tuntemukseni viittasivat siihen, että kuukautiset olisivat alkamassa lähipäivinä joten varauduin henkisesti taas kerran negatiiviseen testiin ja mietin jo monta skenaariota pakastealkioiden siirron suhteen (missä välissä tehdään lisätutkimuksia jos ei pakastealkiokaan tärppää, entä jos kukaan niistä ei tartu, tehdäänkö minulle uusi ivf-hoito vai keräisimmekö seuraavaksi munasolut vaimoltani?). Heräsin aamuyöstä vessaan ja koska raskaustestit käsketään ohjeissa tehdä aamun ensimmäisestä virtsasta, tein testin tuolloin. Kuten otsikosta voi päätellä, tulos ei ollut odotusteni mukainen:

Herätin vaimonkin testiä katsomaan ja hän näki siinä saman, kuin itsekin: kontrolliviivan lisäksi testiin piirtyi hentoinen, mutta kuitenkin selvästi nähtävissä oleva testiviiva. Loppuyönä ei sitten enää tullutkaan uni, kun kaikki ajatukset pyörivät päässä. Päivän aikana katsoin kuvaa monta kertaa, kuin varmistaakseni että se oli totta: saimme vihdoinkin positiivisen raskaustestin! Tiedostan, että raskaus on vielä hyvin alussa ja mitään takeita elävän lapsen syliin saamisesta ei ole. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa sellainen tilanne, että se on ylipäänsä mahdollista. Päätin tänään, että aion iloita raskauteni jokaisesta päivästä, riippumatta siitä montako niitä on. Jos raskaus jatkuu, en tule enää saamaan takaisin alkuraskauden päiviä, jotka olen käyttänyt pelkäämiseen ja murehtimiseen. Jos taas raskaus päättyy keskenmenoon, se satuttaa ihan yhtä paljon vaikka olisinkin sitä pelännyt. Klinikalle en kuitenkaan aio vielä soittaa, se jääkööt virallisen testipäivän (joka on lauantaina) jälkeiseen aikaan. Samoin neuvolaan soitan vasta ensi viikolla, jos raskaustestin testiviiva vahvistuu odotetusti.

Alkionsiirto

Munasolujen keräyksen ja alkionsiirron väliin jäi viisi päivää, joiden aikana ehdin ajatella monenlaista. Keräyksestä toipuminen sujui ongelmitta joten mielessäni pyörivät lähinnä alkiot: mitä niille kuuluu? Jakautuvatko ne normaalisti? Entä jos mikään niistä ei selviä viisipäiväiseksi asti? Klinikalle meno jännittikin tästä syystä huomattavasti aikaisempia kertoja enemmän. Tiesin, että vähintään yhden alkion pitäisi olla siirtokelpoinen, koska muuten meille olisi soitettu labrasta siirtopäivän aamuna. Iloinen yllätys oli, että peräti neljä viidestä alkiosta oli kehittynyt blastokystivaiheeseen ja kolme oli siis jo pakastettu kun tulimme alkionsiirtoon. Viidettä alkiota kasvatetaan vielä huomiseen ja pakastetaan, jos se saavuttaa oikean kehitysvaiheen huomiseen mennessä. Kohtuun siirrettiin yksi kaunis alkio. Alkionsiirto oli toimenpiteenä melko samanlainen kuin inseminaatio, paitsi että kivuliasta kohdun supistelua ei tullut ollenkaan (luultavasti erilaisesta hormonaalisesta tilanteesta johtuen; keltarauhashormoni vähentää kohdun supistusherkkyyttä). Raskaustestin saisin tehdä 11 päivän kuluttua alkionsiirrosta. Vietämme siis taas piinapäiviä - toivottavasti viimeistä kertaa.

OPU

Ovum pick up eli munasolujen keräys on ivf-hoidossa follikkeleiden kasvatuksen loppuhuipentuma. Siinä follikkelit imetään tyhjäksi niiden sisältämästä nesteestä (jossa munasolut kelluvat) neulalla emättimen kautta. Toimenpide on hieman kivulias, joten sitä varten annetaan suonensisäisesti rauhoittavaa lääkettä ja lyhytvaikutteista vahvaa kipulääkettä. Lisäksi emättimen pohjalle laitetaan paikallispuudutus. Munasolujen keräys tehtiin eilen ja sitä edelsi 10 päivää kestänyt follikkeleiden kasvatus päivittäisillä FSH-pistoksilla. Viiden viimeisen pistospäivän aikana pistin päivittäin myös GnRH-antagonistia estämään follikkeleiden ennenaikaista ovuloitumista. Puolitoista vuorokautta ennen sovittua keräysaikaa pistin irroituspiikit, jotka aikaansaivat munasolujen kypsymisen ja vapautumisen follikkeleiden seinämistä follikkelinesteeseen. Vaikka olin irroituspistosten ajoittamisessa säntillinen, huomattiin keräystä aloittaessa että muutama follikkeli oli jo puhjennut omia aikojaan. Onneksi lääkäri sai imettyä talteen ainakin yhden munasolun munasarjaa ympäröivästä vapaasta follikkelinesteestä. Munasoluja saatiin talteen yhteensä yhdeksän, johon olimme tyytyväisiä. Tänään biologi soitti meille laboratoriosta ja kertoi, että noista yhdeksästä munasolusta seitsemän oli kypsiä ja viisi hedelmöittyi normaalisti. Nyt jännityksellä odotamme, että kuinka moni noista viidestä hedelmöittyneestä munasolusta jatkaa kehitystään blastokysti- eli alkiorakkulavaiheeseen. Tarkoituksena olisi siirtää kohtuun yksi blastokysti viiden päivän kuluttua munasolujen keräämisestä, jos vaan joku alkioista on siihen mennessä tuohon vaiheeseen ehtinyt. Sitä odotellessa syön nyt keltarauhashormonilääkettä, joka edesauttaa kohdun limakalvoa valmistautumaan alkion kiinnittymiseen.

Munasolujen keräys sujui kohdallani hyvin ja toivuin siitä nopeasti. Haluaisin olla hyvin toiveikas hoidon onnistumisen suhteen, mutta en oikein uskalla toivoa liikoja pettymyksen pelossa. Noihin viiteen pikkuriikkiseen alkioon on ladattu paljon odotuksia ja harmittaa kovasti, jos yksikään niistä ei selviäisi edes viiden päivän ikään. Katsotaan, miten meidän käy!

Kohti ivf-hoitoa

Taukokierto päättyi tänään kuukautisten alkamiseen. Oli mukavaa suhtautua taas pitkästä aikaa kyseiseen tapahtumaan neutraalina asiana eikä suurena pettymyksen aiheuttajana. Sanoisin, että tauko teki muutenkin hyvää henkisesti ja olen tyytyväinen, että jätimme kuudennen inseminaation väliin. Ajatukseni ovat kuitenkin olleet jo jonkin aikaa suunnattuna tässä kierrossa alkavaan ivf-hoitoon. Kävimme muutama viikko sitten ivf-hoidon suunnittelukäynnillä, jossa lääkäri kävi hoidon vaiheet ja riskit kanssamme perusteellisesti läpi. Ivf-hoidossa siis tarkoituksena on kasvattaa hormonipistoksilla samanaikaisesti monta kypsää munasolua, jotka juuri ennen ovuloitumista poimitaan munasarjoista emättimen seinämän läpi vietävällä neulalla ultraääniohjauksessa. Saaliiksi saadut munasolut laitetaan laboratoriossa maljalle ja siittiöt pistetään niiden sekaan, jotta munasolut hedelmöittyisivät. Syntyneitä alkioita viljellään maljalla joitain päiviä (meidän klinikalla kuulemma lähes aina alkiorakkulavaiheeseen asti eli noin 5 päivää), jonka jälkeen paras alkio siirretään kohtuun ja loput pakastetaan mahdollista myöhäisempää käyttöä varten. Aloitin viikko sitten estrogeenitabletit ja jatkan niitä vielä ensi torstaihin asti. Niiden tarkoitus on tässä kohtaa jarruttaa pienten follikkelien kasvuun lähtöä, jotta ne olisivat mahdollisimman hyvin keskenään samassa vaiheessa follikkeleja kasvattavien pistosten alkaessa ja jotta pistosten aloitus saadaan ajoitettua tietylle viikonpäivälle (tavoitteena saada munasolujen keräys ajoittumaan keskiviikolle, torstaille tai perjantaille jotta alkiot olisivat 5-päiväisiä maanantaina, tiistaina tai keskiviikkona).

Koko homma muuttui siis huomattavasti tarkemmin kontrolloiduksi ja lääkkeiden ohjaamaksi. Tunteeni asian suhteen ovat vähän ristiriitaiset; toisaalta on hyvä, että saamme näin paljon enemmän tietoa munasolujen laadusta ja alkioiden kehittymisestä ja raskauden alkamisen todennäköisyys on ivf-hoidolla kiistatta paljon parempi kuin inseminaatioilla, vaikka suurin osa ivf-hoidoista tehdään lapsettomuudesta kärsiville heteropariskunnille jotka ovat saattaneet yrittää lasta jo vuosien ajan ennen ensimmäistä ivf-hoitoa. Toisaalta pelkään, että emme onnistu tälläkään keinolla raskauden alkuun saattamisessa, koska mitään vikaa minusta ei ole missään vaiheessa löytynyt. Ovuloin säännöllisesti, inseminaatiot on (yhtä lukuun ottamatta) tehty hyvään aikaan, kohdun limakalvo on sopivan paksuinen, munajohtimet ovat auki, siittiöitä on joka kerta ollut erittäin paljon. Kaikki tutkitut labrat ovat olleet normaaleissa viiterajoissa. En tupakoi ja alkoholin käyttökin on minimoitunut nyt raskauden yrityksen aikana. Ylipainoa on, mutta sitäkin sen verran vähän että sen ei pitäisi vaikuttaa raskaaksi tulemisen todennäköisyyteen. Tuntuisi jotenkin helpommalta, jos tutkimuksissa olisi löytynyt joku hoidettavissa oleva syy siihen, miksi raskaus ei ala helposti. Pelkään, että ivf-hoidossakin kaikki menee sinänsä hyvin, alkioita saadaan hyvä määrä ja ne ovat hyvälaatuisia, mutta yksikään ei koskaan kiinnity.

Netistä löytyy erilaisia laskureita, joilla voi arvioida ivf-hoidon onnistumistodennäköisyyttä omalla kohdallaan. Minulle laskurit antavat todennäköisyydeksi noin 40 % ensimmäisellä alkionsiirrolla, joten ehkä yritän pysyä optimistisena ja toivon kuuluvani tuohon onnekkaaseen joukkoon. Huomenna soitan klinikalle ja varaan ajan ensimmäiseen ultraan viidennelle päivälle pistosten aloittamisen jälkeen. Käynnillä lasketaan kasvavien follikkeleiden määrä ja katsotaan niiden koko.

Tauon paikka

Viidennen inseminaation piinapäivät päättyivät tänään kuukautisten alkamiseen. Vieläkään ei siis raskautumisen ihmettä tapahtunut. Keskustelimme asiasta jo eilen negatiivisen raskaustestin jälkeen ja päätimme sittenkin pitää nyt välikierron ennen ivf-hoidon aloittamista. Viisi inseminaatiota on tehty peräkkäisiin kiertoihin ilman yhtään väliin jäänyttä ovulaatiota. Huhtikuusta lähtien olemme eläneet kahden viikon syklissä, odottaen ensin ovulaatiota ja sitten toiveikkaasti inseminaation tulosta. Viisi kertaa olemme saaneet pettyä. Nyt on hyvä pitää yksi kierto ilman odotuksia ja testailuja. Keskittyä muihin asioihin elämässä.

Viides inseminaatio

Tällä kertaa saimme hieman jännitystä inseminaatiota odottaessa! Olin varannut follikkeliultran kiertopäivälle 10, joka sattui olemaan perjantai. Ultrassa kaikki näytti hyvältä, kohdun limakalvon paksuus oli noin 8 mm ja johtofollikkeli oli tällä kertaa vihdoin vasemmassa (!) munasarjassa. Johtofollin koko oli tuo jännityksemme aihe; sen halkaisija oli jo 18 mm, eli se oli periaatteessa jo saavuttanut kypsän follikkelin koon. Ja oli tietenkin perjantai, eli viikonloppuna ei olisi mahdollisuutta inseminaatiolle. Lääkäri ehdotti meille erilaisia vaihtoehtoja; olisin voinut laittaa ns. jarrupistoksia blokkaamaan oman aivolisäkkeeni toimintaa ja estämään LH-piikkin nousua tai sitten voisimme jäädä odottamaan, tehdä ovulaatiotestit päivittäin ja toivoa, että plussa tulee testiin aikaisintaan sunnuntaina. Päädyimme odottamaan, koska tiedän, että follikkelit kasvavat minulla yleensä vähintään 20 mm kokoisiksi ennen ovulaatiota ja oli tosiaankin vasta kiertopäivä 10. LH-piikki kiertopäivänä 11 olisi minulle todella poikkeuksellisen aikaisin. Varasimme jo tuon käynnin yhteydessä inseminaatioajat sekä maanantaille että tiistaille ja sain ohjeeksi pistää Pregnylin maanantaiaamuna, ellei ovulaatiotesti vielä silloinkaan näyttäisi plussaa sekä soittaa klinikalle ja kertoa, kummalle ajalle olemme tulossa (vai pääsemmekö kummallekaan). Lauantain negatiivinen ovulaatiotesti oli helpottava, sunnuntainakaan en välttämättä olisi plussaa toivonut (omiin aikatauluihini tiistai oli maanantaita parempi inseminaatiopäivä) ja maanantaiaamukaan ei alkanut hymynaamalla, joten pistin Pregnylin ja soitin klinikalle vahvistaakseni tiistain inseminaatioajan. Tänään siis kävimme klinikalla ja jännityksellä odotimme tilannekatsausta ultrassa. Kohdun limakalvo oli paksuuntunut mukavasti ollen noin 11 mm paksu. Johtofolli oli edelleen tallessa vasemmassa munasarjassa ja se oli kasvanut muikeaan 25 mm läpimittaan. Pregnylistä oli inseminaation aikaan kulunut 32 tuntia eli ovulaatio olisi sen perusteella odotettavissa muutaman tunnin kuluttua. Siittiöitä oli tarjolla sama määrä kuin viimeksikin, 28 miljoonaa eteenpäin liikkuvaa. Inseminaatiokatetrin läpivieminen kohdunkaulastani oli tällä kertaa taas hieman hankalaa mutta onnistui kuitenkin ilman erityiskonsteja.

Jatkostakin keskustelimme hieman. Olin alunperin ajatellut, että tämä olisi viimeinen inseminaatio, mutta koska seuraavaan kiertoon ei työmatkojeni vuoksi aikataulullisista syistä oikein voi ivf-hoitoa tehdä, olen halukas vielä kuudenteenkin inseminaatioon sellaisella twistillä, että nostamme letrotsolin annostusta jotta saisimme kaksi hyvää follikkelia kypsymään yhden sijasta. Lääkäri saatiin mukaan suunnitelmaan. Ymmärrämme kyllä, että tällainen kikkailu pitää sisällään riskin siitä, että follikkeleita lähteekin kypsymään kahden sijasta kolme, neljä tai enemmänkin, jolloin inseminaatio jää luonnollisesti tekemättä. Aikaisemmin en olisi ollut tällaista riskiä valmis ottamaan mutta nyt kun takana on jo viisi inseminaatiota, tuntuu ettei meillä ole enää niin paljoa hävittävää. Taloudellisesti takkiin tulee kuitenkin inseminaation peruuntuessa vain folliultran hinta ja se alkaa tuntua aika pieneltä tässä vaiheessa.

Nyt siis edessä on jälleen kerran piinaava kahden viikon odotus. Katsotaan, pääsemmekö inseminaatioiden jokerikierrokselle vai alkaisiko tästä vihdoin pidempikin odotusaika :).

Ei vieläkään

Eipä tuo neljäskään inseminaatio tuottanut meille toivottua lopputulosta. Nyt on taas letrotsolit syöty tähän kiertoon ja huomenna käydään folliultrassa katsomassa, miltä tilanne näyttää. Tarkoitus olisi samalla keskustella jatkosta lääkärin kanssa, jos raskaus ei vieläkään ala. Oma mieliala alkaa olla jo melko kyyninen; en jaksa uskoa, että inseminaatiolla saataisiin enää tulosta kun ei ole tähänkään mennessä saatu. Kokeilemme sitä nyt kuitenkin vielä kerran.

Neljäs inseminaatio

Olin syönyt letrotsolit ohjeiden mukaisesti ja varannut kiertopäivälle 12 follikkeliultran. Ultrassa näkyi tuolloin johtofollikkeli taas kerran oikeassa munasarjassa, halkaisijaltaan 17 mm. Kohdun limakalvon paksuus oli 11 mm. Tilanne oli melko edistynyt kiertopäiviin nähden ja saimmekin kaksi vaihtoehtoa: irrotuspiikin pisto saman tien ja inseminaatio seuraavana päivänä tai ovulaatiotestien tekeminen ja inseminaatio oman LH-huipun jälkeisenä päivänä. Koska oli maanantai, päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Epäilin, että follikkeli ei olisi vielä kuitenkaan ihan valmiina munasolun irtoamiseen, koska yleensä follikkelini ovat olleet yli 20 mm halkaisijaltaan ennen ovuloitumista. Seuraavana aamuna mietin kuitenkin asiaa hieman muilta kantimilta; töissä torstai vaikutti selvästi keskiviikkoa kiireisemmältä päivältä ja siten hankalammalta olla pois pari tuntia (vaikka inseminaatio on nopea toimenpide, Helsingin halki matkatessa menee aikaa). Lisäksi olen reilun viikon päästä lähdössä matkalle ilman puolisoani; jos jouduttaisimme hieman ovulaatiota, ehtisin tehdä edes jossain määrin luotettavan raskaustestin ennen lähtöäni. Soitin siis klinikalle ja kysyin, voisinko sittenkin pistää irrotuspiikin ja tulla seuraavana päivänä inseminaatioon. Tämä sopi, joten kävin apteekissa hakemassa Pregnylin ja pistin sen. Seuraavana päivänä tulimme inseminaatioon jälleen meille uudelle lääkärille, koska molemmat meitä aikaisemmin hoitaneet lääkärit olivat kesälomalla. Tämä lääkäri halusi tehdä inseminaation ensin ja ultrata vasta sen jälkeen. Siittiöitä oli taas erittäin runsaasti, 28 miljoonaa eteenpäin liikkuvaa. Spekulan aiheuttama venytys tuntui hieman epämiellyttävältä, kuten aina, mutta itse inseminaatio oli yllätyksekseni tällä kertaa täysin kivuton. Inseminaation jälkeen lääkäri katsoi ultralla, että follikkeli oli edelleen paikoillaan ja kohdun limakalvo noin 12 mm paksu. Kohtu liikkui hieman ja ohjasi siten siittiöitä kohti munajohtimia.

Kaikki meni taas hyvin inseminaation ja ajoituksen kanssa, kuten viimeksikin. Toivon kovasti, että tällä kertaa saisimme sen positiivisen raskaustestin nähdä. Samalla en uskalla toivoa liikaa, ettei pettymys tuntuisi liian kovalta pudotukselta, jos se taas kerran kohdallemme osuu. Kumpa piinapäivät kuluisivat nopeasti!

Kohti neljättä yritystä

Niinhän siinä kävi, että otollisista olosuhteista huolimatta kolmaskaan inseminaatio ei meille sitä kaivattua positiivista raskaustestitulosta tuonut. Arvelin asian olevan näin jo maanantaina, kun tuttuakin tutummat PMS-oireet puskivat pintaan. Epäilykseni vahvistuivat keskiviikkona negatiivisen raskaustestin myötä ja torstaina alkoivat kuukautiset. Ei kun soittoa klinikalle ja seuraavaa aikaa varaamaan. Aloitin tänään letrotsoli-lääkityksen, katsotaan mitä se tekee munasarjoilleni. Toivon, että sillä saataisiin kasvamaan kaksi johtofollikkelia yhden sijasta, jotta tuplattaisiin kelvollisen munasolun irtoamisen mahdollisuus. Kaksoset eivät kuulu toivelistalleni mutta mielummin toki ottaisin kaksosraskauden kuin en raskautta ollenkaan. Tähän mennessä johtofollikkeli on ollut joka kerta oikeassa munasarjassani - jo kolme kertaa peräkkäin. Myös helmikuussa, kun kävimme ensikäynnillä, johtofollikkeli oli oikeassa munasarjassa. Maaliskuun tilannetta emme toki tiedä, mutta ainakaan sen jälkeen vasen munasarja ei ole kasvattanut yhtään isoa follikkelia. Olisikohan tässä kierrossa sen vuoro ja olisiko siellä parempia munasoluja tarjolla?

Inseminaatioiden kalkkiviivat alkavat lähestyä; tuleva inseminaatio on neljäs ja toiseksi viimeinen. Jos viideskään inseminaatio ei tuota hartaasti toivottua lopputulosta, tuo syksy tullessaan siirtymisen ivf-hoitoon. Minua ei sinänsä hirvitä ivf-hoidon suurempi kajoavuus mutta hinta riipaisee sen verran kovasti, että toivomme totisesti välttävämme tuon tien (ivf-kierros maksaa suunnilleen saman verran kuin mitä olemme tähän mennessä yhteensä käyttäneet rahaa inseminaatioihin). Lisäksi minua hieman huolestuttaa suhtautumiseni mahdollisesti yli jääviin alkioihin; milloin uskallamme hävittää ne? Olemme nyt sitä mieltä, että haluamme vain yhden lapsen, mutta entä jos tulemmekin joidenkin vuosien päästä toisiin ajatuksiin? Sitten harmittaa ja rankasti, jos meillä olisi ollut alkioita jotka olemme hävittäneet. Toisaalta alkioiden säilyttäminenkin maksaa eikä siitä ole tietysti järkevää maksaa maailman tappiin asti vain sen vuoksi, että ehkä saattaisimme haluta niitä joskus käyttää. Tässä on kyllä oikein loistava esimerkki vatvomisluonteestani; en tiedä vielä, viekö tiemme ivf-hoitoon saatikka, että kuinka monta alkiota kyseisestä hoidosta voisimme saada ja johtaako yksikään alkionsiirto ylipäänsä raskauteen. Silti jaksan murehtia jo etukäteen siirtämättä jääneiden pakastealkioiden kohtaloa. Toivon, että neljännen tai viidennen inseminaation onnistuminen vapauttaisi minut tästä pohdiskelusta ja voisin keksiä itselleni uusia vatvomisen aiheita.

Kolmas inseminaatio

Tänään oli vuorossa inseminaatio numero kolme. Sovimme maanantaisen aukiolotutkimuksen jälkeen, että tekisin ovulaatiotestit päivittäin ja mikäli testi ei olisi positiivinen vielä torstaiaamuna, pistäisin Pregnyl-piikin ovulaation aikaansaamiseksi ja inseminaatio voitaisiin tehdä perjantaina. Keskiviikkona tein testin tuttuun tapaan aamupäivällä ja se oli aivan selvästi negatiivinen. Koska tämä jo poissulki mielestäni mahdollisuuden tehdä inseminaatio torstaina, soitin jo keskiviikkona klinikalle ja varasin inseminaatioajan perjantaille. Kävin keskiviikkona töiden jälkeen apteekissa tarkoituksenani hakea Pregnyl sieltä mutta yllättäen se olikin loppu tukusta eikä vaihto Ovitrelleen onnistunut ilman uutta reseptiä. Tästä tulikin vähän päänvaivaa; klinikka aukeasi aamulla vasta samaan aikaan, kun omat työni alkavat; saisin varmasti Ovitrelle-reseptin yhdellä puhelinsoitolla klinikalle mutta miten pääsisin apteekkiin lääkettä hakemaan? Sovimme jo, että kesälomalla oleva puolisoni voisi tässä tapauksessa hakea lääkkeen apteekista ja tuoda minulle töihin. Torstaiaamuna heräsin tuntia ennen kellonsoittoa ja päätin tehdä tapojeni vastaisesti ovulaatiotestin heti herättyäni. Tulos oli seuraavanlainen:

Ovitrellea ei siis tarvinnut käydä hakemassa vaan luonto hoiti homman juuri sopivasti. Tänään ennen inseminaatiota lääkäri katsoi tilanteen vielä ultralla; johtofollikkeli oli edelleen havaittavissa mutta se ei ollut muodoltaan enää täysin pyöreä vaan selvästi vähän luhistunut, ovulaatio oli siis ilmeisesti hyvin pian tapahtumassa ja inseminaation ajoitus siten täysin oikea. Kohdun limakalvon paksuus oli hyvä 10 mm. Siittiöitä oli tällä kertaa aivan huikea määrä, yli 50 miljoonaa eteenpäin liikkuvaa! Uudella lahjoittajallamme on selkeästi erittäin hyvälaatuinen sperma. Inseminaatio ei tällä kertaa tuntunut lainkaan niin ikävältä kuin edellisillä kerroilla, kohdun reagointi oli selvästi vähäisempää.

Ajoitus osui siis nappiin ja siittiöitä oli runsaasti. Kun munanjohtimetkin ovat todistetusti auki, voisi ajatella raskauden alkamisen todennäköisyyden olevan nyt varsin hyvä. Hedelmöittyminen tuleekin tässä tilanteessa melko varmasti tapahtumaan, mutta se ei vielä riitä raskauden alkamiseen. Hedelmöittyneen munasolun pitää alkaa jakautumaan ja syntyneen alkion pitää pystyä kiinnittymään kohdun limakalvoon. Ikäiselläni naisella keskimäärin noin kolmasosa munasoluista on kromosomeiltaan virheellisiä, minkä vuoksi alkion kehitys saattaa keskeytyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nyt ei siis auta kuin toivoa, että tällä kertaa irtoava munasolu olisi kromosomeiltaan normaali ja siitä syntyisi hedelmöittymisen myötä elinvoimainen alkio.

Teimme samalla suunnitelman seuraavaa kiertoa varten, mikäli tästä inseminaatiosta ei raskaus ala. Tähän asti inseminaatiot on tehty luonnolliseen kiertoon, mutta seuraavalla kerralla follikkelin kasvua varmistellaan hieman letrotsoli-lääkityksellä alkukierrossa. Ovulaation ajoittamiseen käytetään tarvittaessa hCG-pistosta. Tämä jäi nyt siis viimeiseksi luomukiertoon tehdyksi inseminaatioksi. Toivomme tietysti, että tästä alkaisi raskaus ja letrotsolien maailma jäisi meille tuntemattomaksi. Fiilis on nyt heti inseminaation jälkeen erittäin positiivinen, pidän kovasti uudesta klinikasta ja etenkin lääkäristä. joka suoritti aukiolotutkimuksen ja inseminaation. Edessä oleva kahden viikon odotus on piinaavaa mutta ajatus klinikalle paluusta ei ainakaan herätä nyt mitään negatiivisia tuntemuksia. Onneksi kesällä on paljon kaikkea kivaa tekemistä, niin aika kuluu nopeammin.

Putket auki

Tänään oli vuorossa munajohtimien aukiolotutkimus. Itse mietin alunperin, että sen olisi voinut tehdä jo ennen ensimmäistäkään inseminaatiota, mutta lääkäri oli sitä mieltä että se ei ole tarpeen kun kaikki vaikutti muuten olevan kunnossa. Nyt kahden tuloksettoman inseminaation ja klinikan vaihdon myötä se päätettiin yhteisymmärryksessä uuden lääkärin kanssa tehdä ennen inseminaatioiden jatkamista. Pelkäsin etukäteen toimenpiteen olevan kovin kivulias, olihan minulla inseminaatioistakin tullut selkeitä tuntemuksia. Otin ohjeiden mukaisesti särkylääkettä noin tuntia ennen varattua aikaa. Oma lääkärimme oli jo jäänyt kesälomalle joten tutkimuksen suoritti toinen lääkäri, josta tosin olimme kuulleet hyvää palautetta muilta sateenkaariperheellisiltä. Lääkäri osoittautuikin erittäin mukavaksi ja olimme hyvin samoilla linjoilla tämän kierron suunnitelmista.

Ennen aukiolotutkimusta tehtiin jo tutuksi tullut kohdun ja munasarjojen ultraäänitutkimus. Kohdun limakalvo oli tänään, (kiertopäivänä 12) 9 mm paksu ja jälleen kerran oikeassa munasarjassa oli johtofollikkeli, halkaisijaltaan 15 mm. Vasen munasarja näytti ihan normaalilta ja siinä oli hyvä määrä pieniä follikkeleita joten hassua, että se on nyt jo kolmatta kiertoa peräkkäin lepovuorossa. No, eipä tuolla liene merkitystä, pääasia että jommassa kummassa munasarjassa löytyy hyvässä kasvussa oleva follikkeli. Aukiolotutkimusta varten kohtuun piti laittaa katetri, jonka päässä oli nesteellä täytettävä ballonki. Katetrin saaminen kohdunkaulastani läpi oli taas hieman haastavaa kohdunkaulan mutkaisen asennon vuoksi mutta onnistui lopulta hyvin, kun lääkäri ensin tutki ultraäänellä kohdunkaulan mutkien suunnat ja ohjasi katetrin niiden mukaisesti. Ballongin täyttö oli tutkimuksen kivuliain vaihe; kohtu reagoi taas kivuliaasti supistumalla. Kipu meni kuitenkin onneksi nopeasti ohi ja itse nesteen ruiskutus ei aiheuttanut mitään tuntemuksia. Neste kulki molemmista munajohtimista normaalisti läpi ja myös itse kohtuontelo näytti normaalilta kun sitäkin hieman täytettiin nesteellä. Kaikki oli siis miten pitikin eikä raskauden alkamiselle näyttäisi olevan mitään esteitä.

Aloitin jo tänään ovulaatiotestien tekemisen, tämän päivän testi oli selkeä nega, kuten arvata saattaa. Sain ohjeeksi jatkaa testaamista päivittäin ja soittaa klinikalle, kun testi muuttuu positiiviseksi. Jos en saisi positiivista testiä vielä torstaina, saan pistää Pregnyl-lääkkeen jolloin pääsemme joka tapauksessa tekemään inseminaation ennen viikonloppua. Lääkäri päätteli follikkelin koon perusteella, että luultavasti tulen kyllä saamaan positiivisen ovulaatiotestin keskiviikkona tai ihan viimeistään torstaina. Olin silti tyytyväinen Pregnyl-reseptistä; ainakaan ei tarvitsisi sohia turhaan ennenaikaisesti, kuten viime kierrossa.

Toukokuun tapahtumat

Edellisestä blogitekstistä on nelisen viikkoa. Tuntuu, että siinä ajassa on tapahtunut uskomattoman paljon asioita ja meidänkin projektissa on saatu suuria muutoksia aikaiseksi. Kirjoitan niistä kronologisessa järjestyksessä, niin tekstissä säilyy ehkä parhaiten logiikka ja luettavuus.

Aloitin ovulaatiotestailun tuttuun tapaan kierron päivänä 11. Aluksi testailu sujui maltillisesti ja ohjeiden mukaisesti, kerran päivässä puolenpäivän aikaan. Päivästä 13 alkaen aloin testata useammin ja huomasin pikku hiljaa oman stressini kasvavan. Odotin LH-plussaa kierron päivälle 14 tai 15 ja olin tehnyt viikon suunnitelmat sen mukaisesti, että matkaan lähdettäisiin kierron päivänä 15 tai 16. Päivänä 14 testit olivat aivan yhtä negatiivisia kuin aikaisemminkin. Päivänä 15 puolenpäivän testissä testiviiva oli selvästi aikaisempaa tummempi, ei kuitenkaan aivan yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Päätin ilmoittaa klinikalle, että testi on positiivinen ja tulemme seuraavana päivänä inseminaatioon, koska toivoin testiviivan tummuvan selkeäksi plussaksi iltaan mennessä, kuten edellisessäkin kierrossa. Lisäksi kierron päivä 17 oli täynnä muita suunnitelmia, jotka olisi pitänyt perua jos silloin olisimme klinikalle lähteneet. Tällä kertaa maltoin odottaa klinikan varmistuksen kellonajasta ennen laivalippujen varaamista.

Inseminaatiota edeltävän päivän iltana ei LH-plussaa saatu ja seuraavana aamunakin testiviiva oli kovin haalea. Lähdimme siis matkaan tietäen, että luultavasti olemme yhtä päivää liian aikaisin liikkeellä. En kuitenkaan enää halunnut muuttaa suunnitelmia siinä vaiheessa. Ennen inseminaatiota tehtiin jälleen ultraäänitutkimus, jossa todettiin kohdun limakalvon olevan taas 12 mm paksu ja johtofollikkeli oli jälleen oikeassa munasarjassa, halkaisijaltaan tällä kertaa 18 mm. Siittiöiden ruiskutus tehtiin tällä kertaa hitaammin eikä se tuntunut yhtä kivuliaalta kuin viimeksi.

Kotimatkalla puhuimme jatkosta. Koska ajoitus meni nyt hieman pieleen, onnistuminen olisi tällä kertaa hyvin epätodennäköistä. Koen, että täysi vastuu ajoituksesta aiheuttaa minulle stressiä ja johtaa hätiköintiin ovulaatiotestien kanssa. Ajattelimme tässä vaiheessa, että voisimme yrittää vielä yhden kerran Tallinnassa ja sitten siirtyä jatkamaan hoitoja Suomessa, mikäli ei tärppäisi. Päätimme joka tapauksessa siirtyä digitaalisiin ovulaatiotesteihin, koska niissä ei ole tulkinnan varaa ja niiden hinta on sen verran kalliimpi, että se jarruttaa intoani tehdä useampia testejä päivässä.

Inseminaatiota seuraavana päivänä kokeilin sormella kohdunnapukkaani (yritän opetella tunnistamaan sen muutoksia kuukautiskierron vaiheiden mukana) ja järkytyksekseni tunsin siinä jotain muovista. Kun yritin saada siitä otetta, muovinpala hävisi. Pelästyin, että olen työntänyt sen vahingossa kohtuun ja jouduin lähes paniikin valtaan. Rationaalinen puoleni onneksi osasi kertoa minulle, että tilanne ei ole hengenvaarallinen ja saadaan varmasti lääkärin avulla ratkeamaan - kuten saatiinkin, gynekologi löysi ja poisti palan (joka oli osa inseminaatiokatetria) emättimestäni. Tämä sattumus sinetöi päätöksemme vaihtaa klinikkaa; vahinkoja voi sattua missä vaan ja kenelle vaan, mutta tunsin oloni hyvin turvattomaksi, kun en voinut mennä takaisin sinne, missä hoito oli tehty. Laitoimme heti samana iltana sähköpostia Dextra lapsettomuusklinikalle, kerroimme tilanteemme ja toiveemme jatkaa hoitoja mahdollisimman sujuvasti heti seuraavasta kierrosta. Meille vastattiin Dextrasta heti seuraavana päivänä ja saimme varattua ajat sekä psykologille lahjasoluneuvontaan että lääkärille ensikäynnille.

Toimme yhteydenotossamme ilmi toiveemme jatkaa saman siittiölahjoittajan kanssa, jota meille oli jo aikaisemmin käytetty, tietäen että tämän toiveen toteuttaminen ei välttämättä onnistu. Keskustelu klinikan biologin kanssa varmisti tämän pelon todeksi: voisimme kyllä saada siittiöitä Cryosilta mutta emme saisi itse valita lahjoittajaa. Biologi katsoi valitsemastamme lahjoittajaprofiilista toiveemme hiusten ja silmien värin sekä pituuden osalta ja esitteli meille muutaman vaihtoehdon, jotka olivat mahdollisimman lähellä. Pikainen haku Cryosin profiileista selvitti, että nämä kaikki vaihtoehdot olivat hyvin todennäköisesti ns. suppeita profiileja eli lahjoittajasta ei ole tarjolla muita tietoja kuin etnisyys, hiusten ja silmien väri, pituus, paino, veriryhmä ja koulutus/ammatti. Tämä oli meille tietysti pettymys ja jouduimme punnitsemaan, haluammeko jatkaa saman lahjoittajan siittiöillä ja reissata edelleen vai tyydymmekö siihen, että tietomme lahjoittajasta ovat huomattavasti rajoitetummat mutta hoidot voidaan tehdä sujuvammin ja stressittömämmin Suomessa? Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka se hieman harmittikin.

Psykologin antama lahjasoluneuvonta oli miellyttävä käynti, vaikka siellä ei sinänsä mitään uutta tietoa meille tullutkaan (paitsi se, että tuo käytäntö noiden laajan profiilin lahjoittajien käytön mahdottomuudesta on ilmeisesti Valviran tulkinta lainsäädännöstä eikä klinikoiden omaa tulkintaa). Ensimmäinen käynti Dextran lääkärillä oli niinikään hyvä kokemus, lääkäri oli enemmän lääketieteellisesti suuntautunut kuin edellinen lääkärimme ja ehdotti jo heti kättelyssä letrotsoli-lääkitystä follikkelin kasvua varmistamaan. Halusin kuitenkin tehdä vielä yhden inseminaation ilman lääkityksiä, sekin sopi hänelle. Sovimme munajohtimien aukiolotutkimuksen tehtäväksi ennen seuraavaa inseminaatiota, samassa yhteydessä katsotaan ultraäänellä munasarjojen tilanne ja tehdään sen perusteella arvio inseminaatiopäivästä. Tarvittaessa ovulaatio voidaan myös ajoittaa lääkkeellisesti hCG:lla, jos se uhkaa muuten osua vaikka viikonlopulle. Tämä otti paljon huolta pois mielestäni; enää oikean ajoituksen metsästäminen ei ole vain minusta kiinni eikä pelkästään omalla vastuullani, vaan lääkäri tekee osansa ja auttaa varmistamaan oikean ajankohdan inseminaatiolle.

Minkälainen on nyt olo klinikan vaihtamisen jälkeen? Luottavainen ja tulevaisuudenuskoinen. Jossain määrin myös helpottunut; tiedän, että nyt meidän ei tarvitse enää vaihtaa klinikkaa vaan Dextrassa voimme jatkaa siihen asti, kunnes onnellinen odotus alkaa. Siihen voi mennä vähän tai paljon aikaa, mutta uskon että lopulta onnistumme. Keskustelimme lääkärin kanssa siitäkin, kuinka monta inseminaatiota tehdään ennen koeputkihedelmöitykseen siirtymistä; hän sanoi että yleensä 3 - 6 on järkevää. Itse olin ajatellut rajana olevan 5 inseminaatiota, joka hyvin osuu tuohon haarukkaan. Kesän ajan yritetään siis inseminaatioilla ja mikäli niistä ei tulosta synny, syksyllä siirrytään koeputkihedelmöitykseen.

Ja niin, mitä sen huonosti ajoitetun inseminaation kanssa kävi? No eipä siitä raskautta alkanut, kuten oli odotettavissakin. Raskaustesti oli tänään aivan selkeä negatiivinen ja tuntemusten perusteella vuoto alkaa piakkoin. Kesällä on onneksi paljon kaikkea muutakin tekemistä ja ajateltavaa kuin vauvaprojekti, vaikka se onkin elämämme ykkösasia.

Ei tärppiä

Piinapäivät (ovulaatiota seuraavat kaksi viikkoa) olivat ensimmäisen inseminaation jälkeen nimensä veroiset. Pari päivää maltoin olla rauhassa, mutta sitten aloinkin ajatella miltei jatkuvasti tapahtumia munanjohtimen ja kohtuni uumenissa. Missä alkionkehityksen vaiheessa ollaan? Kävisikö meille niin onnekkaasti, että jo tämä ensimmäinen yritys tuottaisi terveen, kohtuun kiinnittyvän alkion, josta aikanaan syntyisi lapsi? Noin viikon kuluttua inseminaatiosta aloin seurailla tarkasti kaikkia kehoni tuntemuksia. Ovatko nämä vihlaisut alkion kiinnittymiskipuja? Ovatko rintani aremmat kuin yleensä tässä vaiheessa kiertoa? 9. päivänä alkoi närästys ja lievä pahoinvointi, jotka innostuin tietenkin tulkitsemaan raskausoireiksi. Ostin apteekista herkän raskaustestin ja tein sen 11. päivän aamuna. Testi oli tylyn negatiivinen; testiviivan paikka oli täysin tyhjä vailla värin häivähdystäkään. Testiä seuraavana päivänä närästys ja pahoinvointi helpottivat ja 13. päivänä ovulaatiosta, täysin ajallaan alkoivat kuukautiset.

Emme siis kuuluneet niihin onnekkaisiin, joilla raskaus saa alkunsa heti ensimmäisestä inseminaatiosta. Vaikka olinkin koko ajan täysin tietoinen siitä, että kuukautisten alkaminen on tässä kohtaa paljon todennäköisempää kuin raskauden alkaminen, se tuntui silti suorastaan musertavan pahalta. Mielessä alkoivat heti pyöriä kaikki skenaariot tulevista toistuvista pettymyksistä sekä stressi siitä, miten onnistun taas metsästämään ovulaation ja sovittamaan työvuorot tulevia inseminaatioita varten. Tänään, yön yli nukuttuani, mieleni on jo onneksi valoisampi ja toiveikkaampi. Meillä on onneksi vielä yksi siittiöolki tallessa klinikalla eli heti ei tarvitse tehdä uutta tilausta. Päätimme tosin, että jos emme tällä oljella onnistu, tilaamme jatkossa vain yhden oljen kerrallaan. Olin nimittäin jo ehtinyt vähän ahdistua siitäkin, että entä jos olen raskaana, milloin uskallamme tehdä päätöksen oljen hävittämisestä? Eli jos jotain hyvää haluaa tästä tilanteesta hakea, niin ainakaan sitä päätöstä ei tarvitse tehdä. Suunnittelimme, että voisimme yhdistää seuraavaan inseminaatiopäivään hieman itsemme hemmottelua Tallinnassa. Päätin myös vakaasti unohtaa raskausoireiden googlettamisen sekä odotusblogien ja vauvapalstojen lukemisen seuraavien piinapäivien aikana. Toivon, että onnistun pysymään tässä päätöksessä koska huomasin, että liiallinen oman kehoni tarkkailu ei tehnyt minulle hyvää.

Huhtikuu on ollut monella tapaa minun ja meidän elämässä rankka kuukausi. Toivon, että alkanut toukokuu on meille armollisempi. Toivossa on hyvä elää :). Ensi viikon lopulla alkaa taas LH-piikin metsästys ovulaatiotestien avulla. Siihen asti yritän keskittää ajatuksiani enemmän muihin asioihin kuin vauvaprojektiin.

Ensimmäinen inseminaatio

Vain yksi voi olla ensimmäinen, ja meidän kauan odotettu ensimmäinen inseminaatio oli eilen. Aloitin ovulaatiotestien tekemisen viime viikonloppuna, ja odotetusti viikonlopun testit olivat selvästi negatiivisia. Maanantaina toinen viiva piirtyi liuskaan selvästi nähtäväksi, mutta oli kuitenkin vielä haaleampi kuin kontrolliviiva. Olin vakuuttunut siitä, että tiistaina saan vahvan testiviivan ja selkeän positiivisen testituloksen. Jännitys oli tiistaina niin suurta, että en meinannut pysyä nahoissani ja tein päivän aikana kolme (!) ovulaatiotestiä: varhain aamulla, aamupäivällä ja iltapäivällä. Aamupäivän testissä testiviiva oli ehkä juuri ja juuri yhtä tumma kuin kontrolliviiva, aamun ja iltapäivän testit olivat selvästi negatiivisia. Minulla oli jännityksen vuoksi vaikeuksia pidättää pissaa vaaditut neljä tuntia ennen testien tekemistä ja huomasin, että vaikka en ollut juonut kovinkaan paljon, pissa oli silti varsin laimean näköistä. No, en uskaltanut ottaa riskiä ovulaation ohi menemisestä joten ilmoitin klinikalle aamupäivän testin jälkeen tuloksen olevan positiivinen ja meidän olevan tulossa seuraavana päivänä inseminaatioon. Menin jo varaamaan laivaliputkin heti tuon viestin lähettämisen jälkeen. Lääkäri vastasi hetken kuluttua viestiini ja pyysi meitä tulemaan klinikalle klo 13.30 - jouduin siis vielä vaihtamaan laivalippumme, koska olin jostain syystä kuvitellut, että inseminaatio tehtäisiin aamupäivällä ja varannut paluuliput 13.30 lähtevään laivaan. No, lippujen vaihto onnistui helposti ja melko pienillä kustannuksilla. Olin illalla ajatellut jättää ovulaatiotestaukset sikseen mutta ennen nukkumaanmenoa muutin mieleni ja päätin vielä kerran testata. Nyt pissa oli selvästi tummempaa väriltään ja ovulaatiotestissä näkyi vahva testiviiva! Kävimme huojentuneilla mielillä nukkumaan ja odottamaan jännittävää päivää.

Keskiviikkona lähdimme aamulla Länsisatamaan ja sieltä laivalla Tallinnaan. Taksi vei meidät Tallinnassa satamasta suoraan klinikalle. Lääkäri oli hieman myöhässä ja me hieman ajoissa, joten jouduimme odottelemaan tovin klinikan odotushuoneessa. Vuoromme tultua hoidimme ensin paperiasiat kuntoon, lääkäri allekirjoitti meidän jo valmiiksi täyttämät ja allekirjoittamat hoitosuostumuslomakkeet ja kyseli vielä edellisten kuukautisten alkamispäivän sekä ovulaatiotestien tulokset. Hän kertoi, että olki oli sulatettu ja siittiöitä oli 39 miljoonaa per millilitra ja niistä 59 % oli sulatuksen jälkeen eteenpäin liikkuvia. Seuraavaksi siirryin tutkimuspöydälle ja lääkäri teki ensin ultraäänitutkimuksen. Kohdun limakalvon paksuus oli 12 mm ja oikeassa munasarjassa oli hieno johtofollikkeli, halkaisijaltaan 21 mm. Ajoitus vaikutti löydösten perusteella aivan oikealta. Inseminaatiokatetrin ujuttaminen kohdunkaulani läpi osoittautui hieman haastavaksi ja lääkäri joutui vaihtamaan katetrin jäykempään. Jäykällä katetrilla homma onnistui kuitenkin helposti ja siittiöt lähetettiin matkalle kohti munanjohtimia. Tunsin, kuinka kohtuni hieman supisteli reaktiona tunkeilijoihin; se tuntui hieman epämiellyttävältä mutta ei kuitenkaan kuukautiskipuja kummemmalta. Olin kohdun supistuksista pikkuisen yllättynyt, en ollut odottanut inseminaation aiheuttavan mitään tuntemuksia eikä siitä ollut etukäteen puhetta. Toimenpiteen jälkeen sain makoilla tutkimuspöydällä vielä 10 minuutin ajan, sitten sain nousta ja pukea ja olimme valmiit. Raskaustestin saisin kuulemma tehdä 3.5., mikäli kuukautiset eivät alkaisi siihen mennessä. Luulen kyllä, että kärsivällisyyteni ei riitä ihan niin pitkälle vaan testi tulee tehtyä heti odotettua kuukautisten alkamispäivää seuraavana aamuna ellei vuotoa siihen mennessä näy. Inseminaation jälkeen kävimme syömässä ja sitten olikin jo aika suunnata takaisin satamaan ja palata laivalla Helsinkiin.

Nyt olen huojentunut siitä, että tuo kiihkeästi odotettu ensimmäinen inseminaatio on takanapäin. Seuraavalla kerralla tiedän paljon paremmin, mitä odottaa ja ehkä (mutta vain ehkä) maltan mieleni ja hallitsen hermoni hieman paremmin ovulaatiotestien suhteen. Laivaliput ainakin ostan vasta, kunhan olen saanut tietää, mihin aikaan meidät halutaan klinikalle. Olen varautunut siihen, että seuraava kerta tulee, koska todennäköisyyksien valossa niin tulee tapahtumaan - mutta asia voi tietysti olla niinkin, että tämä oli viimeinen käyntimme lapsettomuusklinikalla. Parin viikon päästä tiedetään :)

Äitiyslaki voimassa!

Tänään se astuu voimaan, nimittäin äitiyslaki! Tänään ja tästä eteenpäin klinikalla lahjoitetuilla siittiöillä alkunsa saanut naisparin lapsi voi saada molemmat vanhempansa juridisiksi vanhemmikseen jo syntymästään lähtien ilman tarvetta perheen sisäiselle adoptiolle. Täällä odotellaan kuukautisia alkavaksi parin päivän päästä ja ensimmäinen inseminaatio olisi siten suunnitteilla reilun kahden viikon kuluttua. Siittiöt ovat jo klinikalla odottamassa. Toivotaan, että yrityksiä ei tarvittaisi kovinkaan montaa!

Siimahännät tilauksessa

Kaikki laboratoriotestien tulokset olivat (odotetusti) kunnossa, joten pääsimme etenemään seuraavaan vaiheeseen eli siittiöiden tilaamiseen. Lähetimme lääkärin ohjeiden mukaisesti viestin klinikan biologille, joka ystävällisesti ja asiantuntevasti ohjeisti meitä tilattavien olkien määrän sekä motiliteetin suhteen. Valitsemaltamme lahjoittajalta on tarjolla MOT10 sekä MOT20 -olkia eli olkia, joissa on vähintään 10 miljoonaa elävää siittiötä millilitrassa sulatuksen jälkeen ja vastaavasti olkia, joissa on vähintään 20 miljoonaa elävää siittiötä millilitrassa sulatuksen jälkeen. MOT20-oljet ovat toki kalliimpia kuin MOT10-oljet, mutta suuremmalla siittiöiden määrällä onnistumistodennäköisyys on hieman korkeampi. Puntaroimme asiaa ja päädyimme MOT20-olkiin - haluamme tehdä kaikkemme sen eteen, että raskaaksi tuleminen onnistuisi mahdollisimman pian. Kerralla tilattavien olkien lukumäärän suhteen piti lähinnä miettiä, kumman riskin otamme mielummin: riskin siitä, että meille jää ylimääräinen olki tai olkia, jos tulenkin heti ensimmäisellä yrittämällä raskaaksi vai riski siitä, että ensimmäinen yritys ei onnistu ja joudumme tekemään heti uuden tilauksen ja maksamaan siten toimituskulut seuraavallekin yrityskierrolle. Päädyimme tilaamaan kaksi olkea, vaikka yksittäisen oljen hinta onkin selvästi toimituskuluja suurempi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ensimmäiselle yrityskerralle on latautunut selvästi eniten toiveita ja paineita ja tuntuu helpottavalta ajatukselta, että meidän ei tarvitse heti olla tekemässä uutta siittiötilausta, vaikka ensimmäinen yritys ei onnistuisikaan.

Olen erittäin tyytyväinen valitsemamme klinikan palveluun tässä asiassa. Biologi antoi meille asiantuntevia neuvoja valinnan tueksi, mutta saimme silti itse päättää enkä tuntenut, että hän olisi millään tavalla painostanut meitä mihinkään tiettyyn suuntaan. Mahdollisuuttamme valita lahjoittaja itse pidettiin itsestäänselvyytenä. Olen siinä (ehkä virheellisessä) käsityksessä, että monella suomalaisella klinikalla tarjotaan vain muutama vaihtoehto lahjoittajista, joiden väliltä saa valita. En ymmärrä ajatusmaailmaa tämän käytännön takana; vaikka lääkäri onkin asiantuntija lääketieteellisissä kysymyksissä ja hänellä on niistä oletettavasti potilasta parempi tietämys, siittiöiden lahjoittajan valinnassa kyse on kuitenkin pääosin jostain aivan muusta kuin lääketieteestä. Itse koen asian voimakkaasti itsemäärämisoikeuteen liittyvänä: miksi kenelläkään muulla kuin minulla itselläni olisi päätäntävaltaa siihen, kenen siittiöillä minut hedelmöitetään? Tokikaan siittiöiden lahjoittajan henkilöllisyys ei nytkään ole tiedossani (eikä välttämättä koskaan tule olemaankaan), mutta ainakin olen saanut hänestä riittävästi tietoja muodostaakseni jonkinlaisen mielikuvan hänen persoonastaan. Lahjoittajaprofiileja selaillessani varsin monesta lahjoittajasta tuli minulle jostain syystä vahva "ei"-tunne, ilman mitään erityisen rationaalista syytä. Olisi kamala ajatus, jos joutuisin "sokkona" siemennettäväksi niin, että en tietäisi lahjoittajasta käytännöllisesti katsoen yhtään mitään omasta mielestäni olennaista. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita niin, että kuvittelisin lahjoittajan ominaisuuksien periytyvän suoraan lapselle ja lapsen olevan jonkinlainen lahjoittajansa kopio. Ymmärrän erittäin hyvin, että vain osa ominaisuuksista on ylipäänsä periytyviä ja niistäkin osa voi tulla piilevästi sukupolvien takaa - ja toki lahjoittaja ylipäänsä antaa lapselle vain puolet geeneistä, toinen puoli tulee minulta. Lapsi tulee olemaan meille erittäin rakas ja saa olla täysin oma itsensä emmekä odota häneltä mitään tiettyjä erityisominaisuuksia, joita lahjoittaja voisi hänelle periyttää. Haluan kuitenkin voida kertoa lapselle asioita lahjoittajasta, kun hän tulee siihen ikään, että asia alkaa häntä kiinnostaa. Ja jos hän täysi-ikäistyttyään haluaa tavata lahjoittajan, haluan, että hän tapaa ainakin omissa mielikuvissani mukavan ihmisen.

Tulipahan vuodatettua ehkä aiottuakin pidemmin ajatuksiani lahjoittajan valinnasta. Lopputulemana todettakoon, että löysin lukuisten Cryosin profiilien joukosta lahjoittajan, johon olen kaikinpuolin tyytyväinen ja josta sekä minulle että puolisolleni tuli todella hyvä fiilis. Klinikalta lähetettiin meille lasku kahdesta oljesta toimituskustannuksineen, maksoin laskun ja lähetin kuvakaappauksen maksutapahtumasta biologille. Hän laittoi heti tämän jälkeen oljet tilaukseen ja lupasi olla yhteydessä, kun ne saapuvat klinikalle. Oljet siirretään kuljetussäiliöstä klinikan typpisäiliöön odottamaan sitä suurta päivää, kun päästään ensimmäiseen inseminaatioon. Siihen on tällä hetkellä vielä reilu kuukausi aikaa. Odottavan aika on pitkä!

Ensimmäinen lääkärikäynti

Ensivisiitti lääkärillä on nyt takana. Ehdin jo odottaa tuota reissua kovastikin ja varatun ajan lähestyessä hämmästyin vähän itsekin sitä, kuinka paljon tuota käyntiä jännitin. Yleensä en mitenkään pelkää tai jännitä lääkärissä tai hammaslääkärissä käymistä ja nyt en edes ole mitenkään sairas. Kaipa se jännitys johtui suurista toiveista ja peloista, joita lapsen saamisen ympärillä liikkuu. No, käynti sujui kaikinpuolin mukavasti ja sujuvasti. Lääkäri vastasi selkeästi ja rauhallisesti kaikkiin kysymyksiimme (joita olimme paperille kirjoittaneet, etteivät ne tärkeällä hetkellä unohdu) ja selitti meille hyvin käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi prosessin kulun. Hän oli selkeästi optimistinen raskaaksitulon mahdollisuuden suhteen. Ultraäänitutkimuksessa kaikki oli kunnossa, kohdun limakalvon paksuus ja munasarjalöydökset olivat normaalit kierron vaihe huomioon ottaen eivätkä munajohtimet erottuneet epänormaalisti. Minusta otettiin käynnin yhteydessä näytteet erinäisten tarttuvien tautien varalta. Tulosten saapumisen jälkeen saamme ottaa yhteyttä klinikan ivf-biologiin ja kertoa hänelle valitsemamme luovuttajaprofiilin sekä sopia, kuinka monta olkea tilataan kerralla. Hän laskee meille olkien ja niiden toimituksen hinnan sekä klinikan veloittaman tilausmaksun ja lähettää laskun. Kun olemme maksaneet laskun, hän tilaa oljet, jotka saavat sitten odottaa klinikalla ensimmäistä inseminaatiota. Saimme mukaamme myös hoitosuostumuslomakkeet, jotka tulee täyttää ja allekirjoittaa ennen ensimmäisen inseminaation suorittamista. Lääkäri oli sitä mieltä, että ainoastaan minun tulee täyttää tietoni lomakkeeseen (siinä oli valmiina kohdat "nainen" ja "mies"), mutta hän ei selvästi ollut Suomessa voimaan astuvasta äitiyslaista tietoinen (käsitykseni mukaan äitiyslain soveltaminen edellyttää sitä, että lapsen synnyttävän äidin puoliso on allekirjoittanut hoitosuostumuksen). Uskon kyllä, että tämäkin asia vielä selkiintyy ja saamme paperit kuntoon.

Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on helpotus: ainakaan tässä vaiheessa ei käynyt ilmi mitään mutkia matkassa. Toivotaan, että kaikki on jatkossakin yhtä sujuvaa :).

Testailua

Raskauden alkamisen kannalta on tärkeää saattaa siittiö ja munasolu yhteen oikealla hetkellä. Munasolun irtoaminen eli ovulaatio tapahtuu vain kerran jokaisen kuukautiskierron aikana, useimmilla naisilla noin kaksi viikkoa ennen vuodon alkamista. Munasolu säilyy hedelmöittymiskykyisenä vain noin vuorokauden ajan ovulaation jälkeen. Siittiöt voivat elää normaalisti useitakin päiviä odottamassa munasolua, mutta pakastaminen ja sulattaminen on niille sen verran kova koettelemus että niidenkin elinikä lyhenee korkeintaan sinne vuorokauden tienoille. Ajoitus on siis saatava hyvin kohdalleen, jotta inseminaation lopputulos olisi toivottu. Ovulaation ajankohta voidaan määrittää kaikista tarkimmin lääkärin tekemillä ultraäänitutkimuksilla. Nämä tulevat kuitenkin varsin kalliiksi, joten ennen varsinaisia yrityskiertoja on kustannustehokkaampaa bongailla ovulaatioita kotikonstein. Osa naisista tuntee ovulaation selkeästi kipuna kun se tapahtuu, itse en kuulu siihen ryhmään jolle ovulaatio aiheuttaisi jotain selkeitä tuntemuksia joten joudun selvittämään ovulaation ajankohdan muuten. Käytössäni on tällä hetkellä kolme tapaa: puhelimen sovellus, johon merkitsen kuukautisten ajankohdat, ovulaatiotestit ja ruumiinlämmön mittaaminen joka aamu.

Älypuhelimiin saa nykyään hyvin monenlaisia sovelluksia joten ei ole yllättävää, että naisen kuukautiskierron seuraamiseen löytyy useampikin vaihtoehto. Itse olen pienen vertailun jälkeen päätynyt Flo-sovellukseen, johon voi merkitä vuotopäivien lisäksi ovulaatiotestien tulokset, mitatut ruumiinlämmöt ja vaikka mielentilansa joka päivä. Sovellus ennustaa tähän mennessä toteutuneiden kiertojen perusteella tulevia kiertoja sekä odotettujen vuotopäivien että odotetun ovulaatiopäivän osalta. Koska kiertoni on varsin säännöllinen, pystyn hyvin katsomaan sovelluksen kalenterista, milloin kuukautiset tai ovulaatiot ovat muutaman seuraavan kuukauden aikana odotettavissa.

Ovulaatiotestit perustuvat luteinisoivan hormonin (LH) mittaamiseen virtsasta. LH:n pitoisuus elimistössä on perustasossa melko matala, mutta nousee äkillisesti noin 24 - 36 tuntia ennen ovulaatiota. Kotikäyttöön tarkoitettuja ovulaatiotestejä löytyy eri merkeissä ja hintaluokissa; päädyimme tilaamaan viime syksynä ison paketin halvimpia testejä eräästä nettikaupasta ja ne ovat toimineet hyvin. Ensimmäisessä kierrossa tein ovulaatiotestit aamuvirtsasta, jolloin viivojen vahvuuden tulkitseminen aiheutti hieman päänvaivaa; sen jälkeen siirryin testaamaan valmistajan ohjeiden mukaisesti aina puolenpäivän jälkeen ja tulokset ovat olleet huomattavasti selkeämpiä, kuten kuvasta näkyy.

Ruumiinlämmön mittaamisen aloitin vasta nykyistä edeltävässä kierrossa. Lämpö tulee mitata tarkalla mittarilla heti aamusta. Ruumiinlämpö nousee noin 0,5 celsiusastetta ovulaation jälkeen ja pysyy koholla loppukierron ajan kuukautisten alkamiseen asti. Lämmönmittaamisessa on muistettava mahdolliset virhelähteet; myös esimerkiksi sairastuminen tai muutokset makuuhuoneen lämpötilassa voivat vaikuttaa ruumiinlämpöön. Itsellänikin tämänhetkisen kierron alkupuolella lämmöissä oli melkoista sahailua flunssan ja reissaamisen vuoksi. Ovulaatiota seuraava lämmönnousu on kuitenkin ollut selkeästi havaittavissa molemmissa kierroissa, joissa olen lämpöjä seuraillut.

Siinä määrin kun asiaa pystyy kotikonsteilla selvittämään, vaikuttaisi siltä, että ovuloin säännöllisesti joka kierrossa. Toivon, että asia oikeasti onkin näin, jolloin pystyisimme ainakin aloittamaan hoidot luonnolliseen kiertoon tehdyllä, hyvin ajoitetulla inseminaatiolla. Ensimmäiseen lääkärikäyntiimme on vielä muutama viikko ja sen jälkeen olemme toivottavasti ainakin hieman viisaampia tämän asian suhteen.

Valintojen maailma

Naisparille haave lapsesta tarkoittaa ulkopuolisen avun tarvetta. Lapsen alkuun saattamiseen tarvitaan munasolu, siittiö(itä) ja kohtu, ja meiltä löytyy vain kaksi kolmesta. Siittiöiden saamiseksi on useampikin vaihtoehto, joista valita:

• kumppanuusvanhemmuus yksinäisen miehen tai miesparin kanssa
• koti-inseminaatio tutun tai vieraamman miehen siittiöillä
• klinikalla tehty inseminaatio luovutetuilla siittiöillä

Välimuotojakin on olemassa, inseminaatio voidaan tehdä klinikalla vaikka luovuttaja olisi tuttavapiiristä tai kumppanuusvanhempi. Ensimmäinen valinta tulee joka tapauksessa olemaan se, halutaanko lapselle sosiaalinen isä vai ei. Me päädyimme siihen, että emme halua lapsellemme muita vanhempia kuin me kaksi. Kumppanuusvanhemmuus ei siten ole meidän vaihtoehtomme. Koti-inseminaatio edellyttää sopivan siittiöiden lahjoittajan etsimistä. Meille tämä vaihtoehto ei tuntunut mitenkään päin luontevalta; emme voi kuvitella kysyvämme keneltäkään tutulta mieheltä kiinnostusta siittiöiden lahjoittamiseen emmekä halua etsiä lahjoittajaa nettipalstoilta. En tarkoita, että nämä olisivat mitenkään huonoja vaihtoehtoja, ne eivät vaan tunnu meille oikeilta valinnoilta. Jäljelle siis jää klinikalla tehty inseminaatio luovutetuilla siittiöillä. Tämä on sikäli turvallinen tapa, että luovuttajat on tutkittu sekä tarttuvien että monien perinnöllisten tautien varalta ja todettu terveeksi. Myös sperman laatu on tutkitusti kohdallaan. Huonoina puolina klinikkainseminaatioissa on tietysti hinta (teen kustannuksista myöhemmin oman tekstin) sekä aikataulujen yhteensovittaminen työn ja muiden menojen kanssa, kun ovulaatiopäivää ei pysty tarkasti ennustamaan etukäteen.

Klinikoita, joissa hoidetaan lapsettomuutta, löytyy sekä julkisesta että yksityisestä terveydenhuollosta. Julkinen puoli on linjannut, että luovutetuilla sukusoluilla tehtävät hedelmöityshoidot eivät kuulu julkisen terveydenhuollon tarjontaan (edes silloin, kun raskaaksi yrittävällä naisparin osapuolella on lääketieteellinen syy siihen, miksi raskaus ei ala ilman koeputkihedelmöitystä). Jäljelle jää siis yksityisen puolen tarjonta. Asumme Helsingissä, joten valinnanvaraa on muutaman klinikan verran. Nettisivujen perusteella klinikoiden palveluvalikoimassa ja hinnastossa ei ole suuria eroja. Kaikki tarjoavat sekä suomalaisia että tanskalaisia luovutettuja siittiöitä. Taas uusi valintatilanne: suositaanko suomalaista vai laajennetaanko geeniperimää viikinkiverellä? Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska koen, että en halua ottaa riskiä siitä, että me tai lapsi törmäämme joskus kadulla mieheen, joka muistuttaa ulkoisesti lastamme ja alamme miettiä, voisiko hän olla se mies, jonka siittiöistä lapsi on alkunsa saanut. Tuntuu selkeämmältä, jos tuo mies on jossain toisessa maassa ja siten arkemme tavoittamattomissa.

Tanskalaisilla spermapankeilla on laaja valikoima luovuttajista, koska Tanskan lainsäädäntö on melko salliva sukusolujen luovutuksen ja siitä maksettavan kompensaation suhteen. Spermaa voi luovuttaa Tanskassa anonyymisti tai ei-anonyymisti (jolloin siittiöistä alkunsa saanut lapsi saa täysi-ikäistyttyään tietää luovuttajan henkilöllisyyden). Lisäksi luovuttajasta voi olla tarjolla suppeat tiedot sisältäen lähinnä ulkoiset ominaisuudet (pituus, paino, ihon, hiusten ja silmien väri) tai laaja profiili, jossa luovuttaja kertoo itsestään kaiken kengännumerosta lempiväriin. Luovuttajaprofiileja voi selata netissä maksutta käyttäjätunnuksen luomisen jälkeen. Tässä valintatilanteessa matkaan tuli kuitenkin mutta: sain tietää, että ainakin osa suomalaisista hedelmöityshoitoja tarjoavista klinikoista suhtautuu nihkeästi siihen, että hoitoon tuleva nainen tai pariskunta valitsee luovuttajan itse tarjolla olevista luovuttajaprofiileista. Tämä tuntuu mielestäni jotenkin käsittämättömältä; miksi kenenkään muun pitäisi saada päättää, minkä tarjolla olevista luovuttajavaihtoehdoista valitsemme? Lapsi tulee kuitenkin meille, joten mielestäni olisi kohtuullista, että me saamme päättää, mitä ominaisuuksia luovuttajassa pidämme tärkeinä. Pikainen Googlen käyttö löysi tähänkin ongelmaan kuitenkin ratkaisun: Tallinnassa sijaitseva Nova Vita-hedelmöityshoitoklinikka tarjoaa palveluitaan myös suomalaisille ja heidän käytäntönään on ainakin nettisivujen perusteella, että hoitoon tuleva nainen saa itse valita haluamansa luovuttajaprofiilin. Kun kyseisen klinikan hintatasokin on selvästi suomalaisia klinikoita edullisempi, ei valinta tässä kohden ollut kovin vaikeaa. Päädyimme varaaman ajan ensimmäiselle käynnille helmikuussa.

Uuden alussa

Vuoden vaihtuminen saa usein haluamaan jotain uutta elämään. Joku aloittaa elämäntaparemontin, toinen päättää hakea opiskelemaan uutta alaa. Minulle tämän vuoden uusi asia on blogin kirjoittaminen. Haluan purkaa ja jäsennellä mielessäni pyöriviä ajatuksia ja ehkä olla samalla hyödyksi jollekin toiselle, jolla on samansuuntaisia ajatuksia, toiveita ja haaveita. Valitsin blogini aiheeksi toiveemme lapsen saamisesta, koska kyseinen aihe herättää minussa paljon ajatuksia ja tunteita, joita kaikkia en halua käsitellä edes läheisimpien ystävieni kanssa. Tuntuu helpommalta kirjoittaa ne ylös anonyyminä.

Minun ja puolisoni toiveissa on siis saada lapsi. Olin pitkään epävarma siitä, haluanko koskaan äidiksi. Pidin työtä ja uraa tärkeinä asioina elämässäni ja nautin matkustelusta, juhlimisesta, brunsseista ystävien kanssa ja ylipäänsä siitä tunteesta, että olen vapaa tekemään mitä haluan ja menemään minne mieleni tekee. Täytettyäni 30 huomasin vähitellen ajatusmaailmani muuttuvan; työ ei enää ollutkaan niin merkityksellinen tekijä haaveissani ja tulevaisuudensuunnitelmissani. Aloin kaivata perhettä ympärilleni, sisältäen sekä puolison että lapsen. Onnekseni löysin ihmisen, johon rakastuin ja jonka kanssa pystymme yhdessä suunnittelemaan tulevaisuuttamme perheenä. Olemme onnekkaita myös siinä mielessä, että yhteiskunta jossa elämme on juuri tässä ajassa ottanut askeleita tasa-arvoisempaan suuntaan; tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan keväällä 2017 ja äitiyslaki astuu voimaan 1.4.2019. Äitiyslain astuttua voimaan alkaa meillä konkreettinen yritys lapsen saamiseksi, jos asiat sujuvat suunnitelmien ja toiveidemme mukaisesti.

Toivon, että tämä blogi tulee toimimaan paitsi tunteideni ja ajatusteni purkukanavana, myös lapsemme syntytarinana. Aika näyttää, miten tämän toiveen käy.